torstai 30. toukokuuta 2013

Kukkia

Nämä kukat ovat jo muistoja. Voikukat olen leikannut ja marjatuomipihlajan kukat ovat kuihtuneet. Kuva on otettu viime maanantaina eli 27.5. jolloin ne olivat jo alkaneet kuihtua.


Valmis!

Ennätys tämäkin. En muista, milloin olisi ollut jo toukokuussa kaikki kylvöt tehty. Äsken laitoin viimeiset porkkanat ja perunat maahan. Toki jätin hiukan tilaa uusille salaattikylvöille ja ehkä jonkun perunan vielä piilotan johonkin tyhjään kohtaan.
Mutta usein olen istuttanut viimeiset perunat vielä juhannusviikolla.
Kukista en tässä yhteydessä puhu mitään. Pakkanen vei kaikki ruusut, enkä ole miettinyt mitä nille teen.
Ja ensimmäiseat kylvökset kaipaisivat jo kovasti kitkemistä. Harson alla kasvavat hyvin myös rikkaruohot!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Tarkka myyjä

Jokavuotinen huvini on laskea, montako purjon ja parsakaalin tainta saan, kun ostan niitä torimyyjältä tusinan. Tällä kertaa myyjä oli purjojen kohdalla melko tarkka, 14 tainta. Parhaimmillaan olen tainnut saada parikymmentä tainta. Parsakaaleja tuli sentään enemmän, 18 tainta.
Istutin jo kesäkurpitsatkin, vaikka en ehtinyt (jaksanut) tehdä niille sellaista penkkiä kuin olin suunnitellut. Muistin, että jos kaksi tainta tuottavat hyvän sadon, en tiedä mihin sen laittaisin. Siis vähempikin riittää. Voinhan laittaa myöhemmin kompostia tavallaan katteeksi, kyllä siitäkin ravinteet veden mukana valuvat juuristoon.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Punajuuret ja sipulit

Tänään istutin eilen ostamani mansikat. Ostin 10 taimen pakkauksen sekä Sengaa että Jonsokia, vanhoja tuttuja laatuja molemmat. Tein ostokset niin kiireisesti, että vasa kotona tajusin molempien olevan myöhäistä lajiketta. Jos lisään ensi vuonna, täytyy muistaa ostaa jotakin varhaista. Suurin osa meni penkkiin, pari Sengaa laitoin vanhaan säkin päälle, ja säkin yhteen reikään yhden rohtosamettikukan. Muutama Senga etsii veilä paikkaansa.
Ostin taas yhden mansikka-amppelinkin. Mansikoita en ole niistä kauheasti saanut (ehkä pitäisi lannoittaa enemmän) mutta aina yhden hyvä ruukun seuraavaksi kevääksi.
Ja tietysti ostin myös samettikukkia, joiden istutus odottaa vielä.
Tämän päivän urkka oli saada punajuuret ja sipulit maahan, mikä onnistuikin. Perunat odottavat vielä kylvämistä, torstaina ehkä voisi ostaa jo purjon ja parsakaalin taimet ja kai papuja ja herneitäkin saa kohta kylvää, on sen verran ollut lämmintä.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lisää tulppaaneja

Kauniita ovat kerrotut tulppaanit. Pihassa niiden kaunettua himmentää kuitenkin ympärillä jo kukkivat voikukat.


Nämä kaksiväriset kaunottaret avautuivat viimeksi.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Siivousta ja tulppaaneja

Kylvöt ovat edenneet hitaasti. Aika on kulunut muissa puuhissa tai siivouksessa. Maanantai-iltana muistin, että herukkapensaat pitäisi leikata. Se olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, ennen silmujen puhkeamista, mutta parempi edes myöhään. Viime vuonna työ taisi jäädä tekemättä. Tänään sain viherherukoista kaikki lamoavat oksat karsittua. Sivupellon puskat tosin jäivät taas oman onnensa nojaan, mitä nyt muutamaa ohi kulkiessa hiukan karsin. Sieltä kuitenkin löytyi yllättäen neljän karviaspensaan alkua. Viime syksynä löysin ruohojen keskeltä vain yhden, muiden suhteen olin jo menettänyt toivoni. Nyt riivin hiukan ruohoja ja sammalta niiden ympäriltä ja vein kalkkia ja lannoitetta juurille. Jospa jaksaisi tänä kesänä hiuka hoitaa niitäkin, ainakin leikata ruohoja ympäriltä, niin että puskat ovat näkyvissä. Siinä yhdessä oli tosi isoja ja makeita marjoja.
Tänään oli taas enemmän aikaa puutarhatöihin. Siivosin yrttipenkkiä ja istutin sinne torilta ostamani sitruunamelissan, entinen oli kuollut. Ja sitten rupesin siivomaan mansikkapenkkiä ja haaveilemaan taas  paremmasta mansikkamaasta. Olisi kiva saada omalta maalta mansikat aamuisin puuron päälle. Vähät mansikkani ovat huonossa kunnossa, mutta jospa naapurin innostamana hankkisi luonnonmukaista torjunta-ainetta.
Pihan puolella ovat alkaneet tulppaanit aueta. Toisissa oli pyöreä nuppu ja odottelin, mitä paljastuu, tulos alla:

Teräväkärkiset pysyttelevät vielä nupulla, mutta ehkä pian nekin näyttäytyvät. 
Pioneista ensimmäinen oli taas reilussa kasvussa, kolmessa muussakin näkyi elon merkkejä, yksi on vielä aivan hiljaa, toivottavasti kuitenkin aikanaan herää.
Alas leikattu ruusupuska nukkuu loukkaantuneena.


maanantai 13. toukokuuta 2013

Porkkanat

Tänään kävin "kirkolla" ja sain porkkanan siemeniä. Ostin nauhassa olevia, mutta yritin taas olla liian fiksu. Laitoin (onneksi vain toisen paketin) veteen hetkeksi likoamaan. Ajattelin, että niin paperi sulaa paremmin. Mutta paperi menikin niin ohueksi ja tarttui toiseen kiinni, niin että osan kylvin pari liuskaa yhdessä. Mutta saanpahan nyt seurata, oliko liotuksesta apua. Kummassa rivisstä taimettuvat ensin, onko eroa?
Lähikaupassani huomasin, että turhaan olin pelännyt valkosipulin siemenien puutetta. Tavallisten siemensipuleiden rinnalla on myös valkosipuleita istutettavaksi, jonkun kotimaisen luomutilan tuotantoa.
Illansuussa innostuihin vielä leikkelemään mustaherukkapuskiani. Kaikki vähänkin lamoavat alaoksat pois. Kaikkia en jaksanut leikellä ja edessä vielä urakkaa siinä, kun kuljetan leikatut oksat pois. Kottikärry on täynnä multaa, kun yritän tehdä multakasasta kasvimaata.
Pitäisiköhän katsoa huomenna kaupasta uusia kevyitä kärryjä.
Pari seuraavaa päivää meneekin taas paperitöiden parissa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kuin kesäilta

Ulkona on kuin kesäilta. Ainakin jos ei katsele kovin korkealle. Ruoho kyllä viheriöi, mutta koivut ovat vielä talvipuhtaita. Vain yksi koivu vihertää hiukan.
Istuskelin ja lueskelin pihakeinussa kesäilmasta nauttien. Tänään piti kylvää porkkanoita, mutta eipä ollut siemeniä. Yleensä ostan keväisin aina siemenpusseja, kun niitä kaupoissa näen ja sitten huomaan kotona, että edelliskevään siemeniäkin olisi ollut. Tänä keväänä en ole ostanut mitään, ja käytin kaikki porkkanan siemenet viime vuonna. No, huomenna täytyy lähteä liikkeelle ja viimeistään tiistaina niitä varmaan löytyy.
Eipä ollut muutoinkaan hyvä iltapäivä. Tiputin eteisen ikkunalta pienen rasian, jossa oli kaikenlaisia nauloja, vanhoja pattereita ja halogeenilamppuja. Niinpä siivoushommiin, mikä ei koskaan ole pahaksi. (Ja sainpa heitettyä siivotessani yhdet kengät roskiin - voin hyvällä omallatunnolla katsella uusia,)
Mutta siivotessa karkasi terassin pöydältä muovipussi, jossa olin säilyttänyt siemenpusseja. Muovipussin pohjalla oli tietysti kaikenlaisa siemeniä ja suunnittelin kylväväni ne isoon ruukkuun ja seuraavani, mitä sieltä kasvaa. Kun sain pussin kiinni, se oli tyhjä. Täytyypä seurata, kasvaako nurmikolla salaattia ja porkkanoita.
Ja kylvin myös samettikukkia pikku ruukkuihin. Siemenet olin ottanut talteen viime syksynä. Kylävän samettikukkia, jotta voin seurata niiden kasvua, vaikka yleensä ostan keväällä myös kukkivia samettiruusuja omien kasvua odotellessa.
Huomasin että nettipuutarhuriltani tilaamistani yrtin taimista yksi oli kuollut, muut jotenkin hengissä, osa paremmin, osa huonommin. Kunhan kasvavat, alkaa selvittely, mikä on mitäkin. Sitruunamellissan tunnen ja rohtosamettikukat siitä, että niitä on paljon.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Ruusupuska alas

Meinin tänään leikkaamaan vanhaa ruusupensasta, jota olen jonkin verran saksinut joka kevät. Nyt innostuin ja leikkasin alas koko puskan. Saa nähdä miten sen käy. Leikkaus olisi pitänyt tietysti tehdä jo aikaisemmin, osa versoista on jo selvästi kasvamassa. Mutta pensas on ollut turhan iso. Siinä on aina paljon nuppuja, joisa suuri osa ei jaksa puhjeta kukkaan. Ja kukatkin ovat niin haalean-vaalean punaisia, etten kauheasti pidä niistä. Mutta katsotaan, miten ruusun käy!
Jollakin puutarhasivulla mainostettiin  perinteistä myskimalvaa. Sanottiin, että se kestää kuivuutta, mutta ei märkää talvea. Viime syksy oli märkä ja tammikuussakin yksi lämmin jakso. Ehkä se vei malvat. Onneksi alkuja löytyy myös puutarhasta, kun pitää silmät auki. Pari versoa taas tänään siirsin terassin reunaan.
Malvat löytyivät,kun käänsin yhden penkin päätä, jotta sain istutetua siihen itäneet perunat, jotka olivat odottaneet mullassa ja paperipussissa. En ollut tarpeeksi muistanut kastella niitä, joten vain yksi oli oikeasti lähtenyt kasvamaan, Mutta katsotaan, miten perunoiden käy.

torstai 9. toukokuuta 2013

Narsissit kukkii - mutta missä malvat

Ensimmäiset narsissit avautuivat pari päivää sitten - ehkä noin viikon tavallista myöhemmin. Yksi voikukkakin jo kukkii. Mutta malvoja ei näy missään. Muutama (kolme?) vuotta sitten ne olivat myös hävinneet, mutta kun siirsin muualta löytämiäni alkuja terassin reunaan ja myös kylvin sinne siemeniä, viime vuonna näytti jo hyvältä. Ja taas samaa hommaa, siirtelin tamia ja onneksi löysin myös talteen ottamiani siemeniä. Odotellaan ja katsotaan.
Tänään sain myös istutettua toisen penkin valkosipulia. Jos saan kaikki hyvin hoidettua ja kasvamaan, kyllä niitä riittää talveksi ja ensi kevään istutuksiin.
Seuraavaksi vuorossa porkkanat ja talvivalkosipulipenkin kunnostus, ovat jo sen verran pinnalla, että näkyy missä kasvavat.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kylvöjä maahan

Eilen tein ensimmäiset kylvöt maahan. Istutin penkin tavisipulia. Totesin, että lopulta yllättäen löytyneet kotimaiset luomuvalkosipulit olivat niin suuria ja niissä oli niin monta kynttä, että istutettavaa (ja syötävääkin) riittää. Nyt sataa, mutta ensi viikoksi on luvattu kaunista ja lämmintä, täytyy yrittää ehtiä puutarhaan. 
Laitoin myös hiukan salaatin siemeniä suoraan maahan. Siemenet olivat vanhoja, mutta toivottavasti itävät. Toisetkin siemenet ovat jo itäneet, mutta ovat niin hentoja, etten uskalla vielä siirtää mihinkään.
Kummankin istutuksen päälle laitoin harsoa. Valkosipuleiden päälle lähinnä siksi, etteivät rastaat sekota maata. Talvivalkosipulipenkin ovat möyhentäneet pahasti. Laitoin siihen syksyllä ruohoa katteeksi ja sen alta on tietysti löytynyt mukavasti matoja. 
Sadetta odotellessa laitoin eilen myös hiukan kalkkia kasvimaalle ja omenpuiden alle. Olen huono ja laiska kalkitsija, todennäköisesti nytkin laitoin liian vähän.
Pihassa ovat krookukset jo lakastuneet, mutta narsissit ja tulppaanit vasta nupulla. Katselin viimevuotista blogia (vuodatuksessa) ja vuosi sitten olivat narsissit jo kukassa.
Vain muutama pieni sininen (helmilija?) kukkii pihassa. Ja tietysti ostetut orvokit.
Ja pihassa kukkii tietysti myös jokakeväinen klapikasa. Tällä kertaa tämä tilataidetos on aika säännöllisen muotoinen, mutta tulee liiankin pitkälle pihaan. Kunhan kuluu kuukauden verran, saan aloittaa puiden sisäänkantourakan. Toivottavasti riittää aurinkoisia ja kuivattavia säitä. 
Mutta kasvit kaipaavat vettä. Mitä uskaltaisi toivoa, sadepäivä kerran viikossa - tai sadeyö.