sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ensimmäiset kylvöt

Tänään on ollut todellinen kevätpäivä, lämmintä yli 10 astetta. Seu houkutteli ulkotöihin ja muuten ulos keväästä nauttimaan. Kävin metsän reunassakin sinivuokkoja katsotmassa, mutta turhaan. Tulin puutarhan kautta pois ja huomasin, että punahierakka ja ruohosipuli ovat jo kasvussa.
Talon edessä kasvaa niin paljon krookuksia, että olen yllättänyt, en muista niin paljoa istuttaneeni. Myyrät ovat työntäneet pihaan multakasoja, mutta sinnikkäästi niidenkin läpi krookukset työntyvät, eivät siis kelpaa myyrille. (Olen huono kuvaamaan, kaikki krookukset eivät kunnolla erotu.)

 
 
Innostuin myös laittamaan salaatin ja samettikukan siemeniä itämään. Mielessä oli tietysti viime kesän salaattipula. Olin ostanut salaatin siemeniä nauhassa ja siitä oli helppo laittaa aina yksi siemen kasvamaan pienoiskasvihuoneen kylvöruukkuun. Toivottavasi maa lämpiää, niin etta saan ne maahan, kunhan itävät.
Viime syksynä talteen ottamiani samettikukan sienemiä laitoin itämään nettipuutarhurilta tulleisiin taimikotelohin. Ja komeron nurkasta löytämiäni itäneitä perumoita laitoin paperipusseihin kasvamaan.
 


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vielä lunta

Kevät on myöhässä. Huhtikuun alussa oli pitkään kauniita aurinkoisia päiviä. Lämpötila päivällä juuri ja juuri nollan yläpuolella ja öisin pakkasta kymmenkunta astetta tai yli. Vasta tällä viikolla on alkanut olla öisinkin  mittari nollan yläpuolella. Ja on satanut myös vettä, mikä on sulattanut hankia tehokkaasti. Silti niitä riittää.
Normaalisti näihin aikoihin on jo löytynyt ensimmäiset sinivuokot, nyt ole käynyt edes etsimässä. Ehkä viikonloppuna, jos on pari aurinkoista päivää.
Aurinko kuitenkin sulatteli jo lumia talon edestä ja niinpä sain ensimmäiset krookukset kuvattua muutama päivä sitten eli 12.4.
 
Ja sitten pari hetki sitten otettua

Viljelyä olen sen verran aloittanut, että tilasin puutarhurilta hiukan taimia, vaikka joka kevät vannon, etten enää. Nyt oli hyvä tekosyy kasvilamppu, jonka halusin hoitamaan keittiön  kultalehteä. Se varistaa aina talvella puolet lehdistä, vaikka yritän pitää halogeenivaloja päällä. Nyt kukkalamppu valaisee riittävästi koko keittiön nurkan.
Mutta taimia tilasin kuitenkin vähemmän kuin ennen. Miljoonakelloja, jättiverenpisaroita ja uutena kokeiluna tuoksupelargonioita, jotka on tarkoitettu Mirjalle, sillä niiden pitäisi karkotta hyttysiä. Taimet ovat jo eteisen ikkunalla, vain yhtenä päivänä olen nitä hiukan ulkoiluttanut. Jospa huomenna kokeilen hiukan sadetta tai kosteaa ilmaa niille?
Puutarhurilta sain myös vihannesportulakan siemeniä, omista en siemeniä viime kesänä saanut.
Olen yrittänyt etsiä kotimaisia valkosipuleita, sillä omia on vähän ja pieniä. Mirja yritti ostaa Tampereen hallista, mutta sielläkään ei enää ollut. Täytynee hoitaa hellästi ja huolella omat ensi kesänä, että sato ja kanta vahvistuisi. Talvivalkosipuleita on toki maassa.
Krookusten lisäksi maasta on jo nousemassa tulppaaninen ja narsissien alkuja. Orvokkipadan voisi ostaa, kunhan eteen osuu.