lauantai 8. kesäkuuta 2013

Pioni kukkii

Ensimmäinen pioni on jo kukassa, kaksi kukkaa auki, yksi vielä nupussa.
Muut pionit ovat vielä nupussa. Myös akileijat kukkivat, lupiinit ovat aukeamassa, ja tietysti leinikit tähtimöt ja muut luonnon kukat kauniina.
Ruusut on istutettu. Astiataimet olivat onneksi omajuurisia, ne eivät tarvinneet niin syvää kuoppaa ja säilyvät toivottavasti talven yli paremmin. Peacet tulivat paljasjuurisina, enkä kivikkoiseen maahan saanut niin suuria kuoppia kuin olisi pitänyt, mutta toivotaan, että jaksavat kasvaa.
Kun kiskoin yhtä kuolleeksi luulemaani ruusunjuurta pois, huomasin siinäkin pienen alun. Ajattelin että olin kuitenkin jo irrottanut juuret ja otin kasvin pois. Sitten tulin katumapäälle ja laitoin sen uudelleen maahan pieneen kuoppaan - annoin vielä mahdollisuuden. Kiva seurata, tapahtuuko mitään.
Torstaina otin vikatteen käteen ja raivasin tieni omenapuiden juurelle. (Maassa rehottavat nokkoset, koiranputket ym niin, että tarvitaan suojavaatetus ja raivausvälineet kulkemiseen). Uusin omenapuu oli joutunut tuhotyön kohteeksi, lähes kaikki lehdet oli syöty. Puu oli talven aikana mennyt pahasti vinoonkin, yritin sitä kyllä keväällä oikoa.
Olin jo ostanut pyretriiniä mansikoita varten, eilen sitten ryhdyin myrkytystouhuun, ruiskutin omenapuun ja parsakaalit, joista ei enää paljon ollut jäljellä, vaikka oli niitä jo ruiskutellut mäntysuovalla. Ja hiukan mansikoillekin pirskottelin myrkkyä, epäilen, että niitäkin joku kiusaa.
Parsakaaleja lukuunottamatta kasvimaa voi hyvin - myös rikkaruohot. Harson alla olleet valkosipulit ja porkkanapenki jo kitkin, sitä työtä riittää. Maanantaina ja tiistaina tuli vettä niin, että maa on kostea, mutta kohta saisi tulla taas sadepäivä tai -yö. Mutta mieluusti rauhallista sadetta, ei ukkosmyräkkää tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ja kokemuksia