sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lämmintä

Nyt taitaa olla yhtä lämmintä kuin juhannuksena. Välillä kyllä oli muutama aste pakkastakin ja maa valkoisena noin vuorokauden. Ja ainakin viikko nollan yläpuolella.
Kaikki syystyöt tehty, rankakasakin raivattu autotallin edestä. Ruusut toki yhä peittelemättä, odottelee pakkaskauden alkua.
Lehtikaalia yhä hiukan puutarhassa, peurat eivät ole vielä kaikkia syöneet, mansikanlehdet kyllä taas kelvanneet. Itsekin hain muutama päivä sitten lehtikaalia ruokaan, kuivattuihin ei ole ielä tarvinnut koskea.

Kaikki marjatkin pakastimesta keitetty, yksi kattilallinen pelkkää viherherukkaa. Ihan hyvän makuista, täytyy viedä jouluksi maisitiaisia muillekin. Ja sekamehu, missä oli kaikkea mahdollisia sai hyviä arviointeja, kun vein sitä vapaaehtoistoimijoiden juhlaan!

2 kommenttia:

  1. Siellä taisi tulla se joululaulun kesä talven keskelle.
    Poikkeuksellisen lämmintä on täälläkin. Tänään kuulin mustarastaan keväistä laulun luritusta, joten "laitetaankos pesä myös pikkulinnuille"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se valkea joulu taisi sitten tulla tapanina. Tosin maa ei ole vielä täysin valkoinen, mutta pakkasta on muutama aste ja sen luvataan jatkuvan.

      Poista

Kommentteja ja kokemuksia