maanantai 14. toukokuuta 2018

Kuuma kesä

Tulikin kuuma kesä, lämmintä tänäänkin ainakin 25 astetta ja tuulta tuskin lainkaan. Puutarhassa ei paljon jaksa touhuta. Hiukan olen ollut aamupäivällä puuhassa, kun ei vielä ihan kuuma ole. Mutta vähintään puolen tunnin välein pitää käydä sisällä juomassa ja viilenemässä.
Eilen kylvin kuitenkin porkkanoita penkin täyteen ja tein sipuleille penkin ja laitoin loput parsasalaattien ja kehäkukkien väliin.
Tänään sain raivattua perunapenkkiä niin paljon että yhden vaon kylvin, enempään ei olisi ollut siementäkään. Ostin vain hiukan viimeksi kaupassa käydessä tavallista Annabellaa, jossa jo hiukan näkyi ituja. Muutama jäi odottamaan toista vakoa.
Pitäisi varmaan kastella ahkerammin, mutta talon nurkissa olleet sadevesisaavit ovat alkaneet tyhjetä. Loppuviikolla on onneksi luvattu vettä.
Kasvimaa taitaa nyt jäädä ainakin viikoksi odottamaan. On liian kuuma työskennellä siellä, ja toisaalta esim lehtikaalin ja purjon taimia ei taida vielä olla edes myynnissä. Viikon kuluttua katselen, keskiviikosta alkaen on muita hommia.
Kukat on hiukan kasvaneet ja alkaneet kukkia. Kun ihmettelin Facebookissa, miten ne heti kukkivat ennen kuin kasvavat, sain selityksen, että ne on sellaisiksi jalostettu. Muut ovat jotensakin kunnossa, mutta torenioista on vain kaksi elossa ja hyvin kituliaasti kasvavat. Kun hädissäni siirsin niitä isoon ruukkun, huomasin, etteivät juuret olleet kasvaneet yli sen pienen pienen alkupeäisen taimiruukun. Mutta eiköhän ne siitä, kun edelleen ovat hengissä.


Kaikki pionitkin ovat kasvussa ja samoin vanha Peace, uusikin on tulossa, jo ilmoitettu postiin.
Ajankulukseni olen ottanut paljon kuvin uudella kännykkäkameralla. Tulppaaneja varmaan istutin lisää viime syksynä, niin paljon niitä on ja monenlaisia. Narsisseista vain yhdessä kasvissa on kunnolla kukkias, muissa vain lehtiä. Olen nyt yrittänyt hiukan lannoittaakin niitä, että ensi vuonna jaksavat kukkia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ja kokemuksia