torstai 16. huhtikuuta 2020

Siitenkin muutin

Edellinen teksti on lokakuun lopulta ja silloin uskoin, että talven pysyn entisillä sijoillani. Toisin kävi. Talo oli netissä myynnissä ja yksi katsoja halusi parin päivän kuluttua tulla uudelleen, mikä tietysti sopi. Ja sillä käynnillä sovimme kaupat. Hän tarjosi, minä pyysin hiukan lisää ja siinä se. Olisin ehkä saanut enemmän, jos olisin yrittänyt, mutta sasin enemmän kuin edellinen ostaja lupasi, eikä mennyt myyntipalkkiota,
Ja kun en vetänyt hintaa viimeiseen tappiin, uskalsin paremmin jättää nurkkiin rojua ja siivoustakin vähemmälle.
Ostajalla ei olisi ollut kiire, mutta minulla on oli kova halu päästä eteenpäin. Nokialtakin löytyi nopeasti sopiva asunto ja täällä olen ollut jo neljä kuukautta.
Olen naureskellut tästä rivariasunnosta, että kun lähtee pakoon puulämmitystä ja puutarhanhoitoa, päätyy asuntoon, jossa on iso takka lämmitystä varten ja jonka pihasta on puolet puutarhaa.
Tuota isoa takkaa en ole paljon käyttänyt, sillä täällä on myös ilmalämpöpumppu, joka riittää minun 20 asteen lämpööni ja patterit ovat kiinni. Hiukan toin puita mukanani ja osa on vielä käyttämättä. Puulämmitys tulisi kalliiksi.
Takka tuntui hienolta asialta tänne muuttaessani, mutta nyt välillä haikailen, että olisipa se pienempi ja lattia- ja seinäpinta-alaa enemmän.
Pihaan näyttää joku tehneen mansikkamaan, siellä on muovejakin, mutta hoitamaton on. Ennen minua tässä asuivat vuokralaiset, enkä  tiedä heidän haluistaan tai mahdollisuuksistaan hoitaa sitä.
Kunhan päivät lämpiävät, täytyy karsia pois kuivuneet versot ja rikkaruohot ja tutkia, onko monta tainta elossa.
Nurmikkoa ei takapihalla näytä olevan, paljon kiveystä ja ehkä lopun on tarkoitus olla soraa. Iso kasvatuslaatikko on, ja sinne olen jo ehtinyt kylvää parikymmentä valkosipulin kynttä. Siiinä on ilmeisesti ollut ainakin orvokeita viime kesänä, on paljon pieniä orvokin taimia.
Puutarhasuunnitelmiani haittaa koronavirus, en pääse kauppaan. Olen kyllä tilannut yhden ruusun, yhden pionin ja yhden kärhön taimen puutarhuriltani ja neliön kukkamaattoa.
Mieli teki taas ryhtyä taimia kasvattamaan, mutta ei oikein ole paikka niille, eikä tietysti olisi ollut multaa eikä kasvatusastioita. Niin unohdin sen tilasin vain muita taimia.
Keskellä pihaa on kivikasa, jossa on valopylväs petonijalustalla. Haaveilen sen hävittämisestä ja pienestä omenapuusta tilalle,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ja kokemuksia