tiistai 24. heinäkuuta 2012

Perunoita ja parsakaalia

Tänään otin omasta puutarhasta ensimmäiset perunat. Olivat jo ihan ison kananmunan kokoisia - pienempiäkin on syöty. Ja hyviä olivat. Myös ensimmäisen parsakaalin söin. tänä vuonna eivät ötökät ole syöneet niiden lehtiä, mutta nyt alimmaiset lehdet ovat keltaisia.
Kaikki muut kasvavat edelleen hyvin, mutta salaatti on niukkaa. Sinnikkäästi olen kuitenkin pysytellyt oman maan salaateissa.
Ilma on ollut edelleen vähintäänkin kosteaa. Välillä muutamana päivänä aurinkoakin, mutta viileää aina. Kosteus on tietysti hyväksi, mutta esimerkiksi kesäkurpitsat kaipaavat selvästi lämpöä. Ja pavut ovat kumman haileita, ehkä liian runsas vesi on vienyt maasta ravinteet. Niille en sentään antanut lisälannoitetta kuten kesäkurpitsoille ja kesäkukille.
Miljoonakellot voivat hyvin, mutta samettiruusut ovat pieniä ja kituliaan näköisiä vaikka kukkivatkin, niille annoin lannoitetta. Se ainoa säilynyt verenpisara voi hyvin mutta ei kuki vielä, nuppuja on. Steviat voivat hyvin terassin pöydällä. Puutarhaan viedyistä toinen on hengissä ja näkyy kasvavankin, toinen kuoli.
Viileä kesä on pitkittänyt pionien kukintaa. Nyt vasta alkavat viimeisetkin kuihtua. Ja ruusut alkavat kukkia. Tänään raivasin polkua ruusupenkkien luo. Ruusut ovat olleet rikkaruohojen vallassa, kun ei ole tarvinnut edes kastelupolkua niiden luo tehdä. Hyvin kuitenkin voivat. Vanhat ruusut alkavat kukkia, tänä keväänä istutetut eivät vielä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ja kokemuksia