keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Valkosipuleita

Aamulla tullut suru-uutinen pysähdytti ja päivän työt jäivät suunniteltua vähemmäksi. Ei kai mikään kiire vielä olekaan, mutta lämpimät (lähes 20 astetta) säät antavat tuntee, että kevät on jo pitkällä.
Kaivoin kuitenkin esiin viimekesäisen kartan kasvimaasta (ja huomasin, etten enää osaa käyttää Power pointia) ja suunnittelin tätä kesää.
Ja heti muutin suunnitelmiani. Huomasin maasta toisenkin mansikkamaalla olevan lisäksi omaa kantaani olevan valkosipulin kasvamassa. Niinpä jaoin kummankin kynnet yksin kasvamaan. Pitänee hoitaa niitä hvin, kastella ja lannoittaa. Aion silti laittaa edes muutaman kynnen espanjalaisiakin edes kokeeksi kasvamaan.
Laitoin maahan harson alle myös pari kaupasta ostettua salaatin tanita. Olen huomannut, että niistä saa nopeimmin uutta salaattia.
Kukat ovat lähes kaikki jo isoissa ruukuissa, Pari ruukkua tin vielä varmmuden vuoksi eteiseen yöksi, muut ovat tamilavassa tai tuolien ja harsojen alla. Tein tuoleista ja harsoista jonkinlaisen taimilavaa vastaavan suojan.

2 kommenttia:

  1. Hyvällä mallilla on sinulla jo puutarhan kevättoimet. Toivottavasti tulossa on pitkä ja satoisa kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saadaan sadetta ja aurinkoa sopivassa suhteessa.Vettä voi kasveille kantaa, jos viitsii, mutta aurinkoa ja lämpöä ei voi hankkia.

      Poista

Kommentteja ja kokemuksia