sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Helteen jälkeen viileää

Viime viikko oli helteinen, oikea helleraja eli 25 astetta ylittyi parina päivänä. Eilen alkoi puhaltaa pohjatuuli ja nyt on lämmintä kymmenen astetta vähemmän, noin 13 astetta ja se kylmä tuuli.
Ihan kaikki ei ole vielä kylvetty, yksi penkki odottaa kylläkin valmiina. Siihen olen suunnitellut perunaa ja punajuurta ja ehkä hiukan salaattiakin.
Torstaina ostin torilta lehtikaaleja ja pinaattia. Nyt pyysin varovasti vain punaista ja vihreää lehtikaalia ja tarkkasorminen myyjä antoi niitä 14 kpl, tusinan pyysin. Ne laitoin perjantaina maahan ja eilen herneitä.
Tänään olen pitänyt lepopäivää sisällä, sillä ensi yöksi on luvattu kylmää, ehkä hallaakin, joten kylvö saa odottaa huomiseen. Varmaan täytyy kastella ja siirtää arimmat kukat taimilavaan ja ehkä kesäkurpitsan päälle harsoa.
Odottamaan jää mansikkamaan lisäys. Yritin viime viikolla etsiä mansikantaimia paristakin puutarhakaupasta, mutta löysin vain parvekemansikoita ja ostinkin niitä muutaman. Googletuskin kertoi, että mansikantaimet taitavat olla loppu tältä keväältä, joten tein varauksen heinäkuun puolivälin satoon. Kajaanista!
Kiireesti pitäisi myös jo perata ja harventaa aiemmin kylvettyjä. Ja uskaltautua katsomaan omena- ja luumupuita ja siivota niiden alusta!
Sireeni kukkii täysillä, sen näen ikkunasta. Akileijat ovat myös jo kukassa, mutta päiväkkakkaraniittyni on kärsinyt talvesta tai ei ole oikein vielä herännyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ja kokemuksia