perjantai 23. toukokuuta 2014

Kuumaa edelleen

Tämä päivä oli eilistä kuumempi. Aamulla kylvin pavut eilen tehtyihin penkkeihin ja istutin vielä muutaman valkosipuli talvivalkospulien täydennykseksi. Sitten katsoin, että ennuste lupaa ensi viikoksi siedettävämpää ilmaa ja niinpä vetäydyin sisätöihin. Ja keksin, että nyt on hyvä aika viedä roskat autotallista kaatopaikalle.
 Palatessa ostin muutaman samettiruusun ja pari timanttikukkaa, joiden nimen kysyin, kun olin maksamassa kassalla. Katsotaan, miten menestyvät. Samettiruusut on tarkoitus laittaa isoon pataan. Sekottelin sen multaa ja jätin pienet juuret pintaan kuivumaan, istutan huomenna. Eilen sain sentään viimeisetkin puutarhurilta tilatut kukat isoihin ruukkuihin.
Hiukan kastelin illalla: aamun kylvöksiä ja mansikoita ja porkkanoitakin, jotka jo itävät. Mutta harson alla viihtyvät rikkaruohotkin, pitäisi jo aloittaa kitkentäkierros, vaikka kaikkia ei ole kylvetty.
Ruusut ovat vielä arvoitus. Katsoin viime vuoden merkintöjä, vasta kesäkuussa olivat heränneet. Ehkä siis on toivoa vielä.

2 kommenttia:

  1. Mitenkäs pavut lähtivät kasvamaan? En uskaltanut omiani laittaa vielä maahan, pessimisti kun olen. Tuolla ne on esikasvatuksessa makuuhuoneen ikkkunalla, jospa ensi viikoksi lämpenisi ja pääsisivät kasvimaalle. Sää on ollut niin vaihtelevaa, että vaikka mitä voi olla vielä tulossa. Toivottavasti saat pian kerätä satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pavut nukkuvat varmaan talviunta harson alla, Toivottavasti lämpö joskus herättää.

      Poista

Kommentteja ja kokemuksia