sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lisää lunta

Eilen kirjoitin, että lumi sulaa. Tänä aamuna tuli lisää sulamista, ainkin kymmenen senttiä nuoskalunta, lämpötila on juuri ja juuri nollan yläpuolella.


Täytyy mennä kohta kolaamaan ainakin pihapolut, jotta lumi ei jää niihin liukkaudeksi. 
Keskipiha on montussa, joten sinne valuu aina sulamisvedet, on vain toivottava, että paistaisi aurinko ja sulattaisi haihduttamalla.
Kissa pyysi äsken ulos ja kun avasin ulko-oven, totesin, että porraskivi on vielä sula aivan oven edestä. Kissa pyörähti siinä ja palasi takaisin, ei uskalstanut/halunnut mennä märkään lumeen!



lauantai 21. helmikuuta 2015

Lämmintä talvea

Talvi on jatkunut samanlaisena. Usein lämpötila nollan yläpuolella öisinkin, ja sade tulee vetenä tai korkeintaan räntänä. Tammi-helmikuun vaihteessa satoi yhden viikonlopun lunta ja siitä pari kuvaakin:

Lumikinokset ovat aika lailla madaltuneet ainkin sieltä, missä aurinko on päässyt lämmittämään. Pihapolut ja keskipiha ovat yhtä jäätä, sauva on tarpeen ulkona liikkuessa.
Puutarhuri on jo lähettänyt taimiluettelon, täytynee tutkia, varmaa miljoonakelloja ja jättiverenpisaroita ja ...