lauantai 5. marraskuuta 2016

Pakkasta ja luntakin

Tänä vuonna talvi on tullut tavallista aikaisemmin. Alkuviikolla alkoi kylmetä ja nyt on parina päivänä ollut pakkasta päivälläkin ja yöllä lähemmäs 10 asstetta. Alkuviikolla ahkeroinkin pihalla. Keksin tyhjentää kukkaruukut ruusujen juurelle ja loppuviikolla peittelin ruusut havuilla.
Osan ruukuista tyhjensin entiselle mansikkamaalle, mistä tietysti lähti mansikoiden mukana myös multaa. Yksi kukkaruukku on vielä eteisessä, se oli jo jäätynyt niin, että toin sen sulamaan sisälle. Ja on nyt hiukan unohtunut. Muutama muukun ruukku oli yönseudun sisällä, kun kyllästyin kankeamaan jäätynyttä multaa ruukuista.
Myös vesitynnyrit tyhjensin, käytin vettä ruukkujen pesemiseenkin. Vielä on puutarhapöytä ja tuolit pihalla paikoilla taimilava jne, tekemistä riittää. Risusavotta jäi pieneksi ellei ilmat tästä lämpene.
Sisälläkin piti varautua pakkaseen ja laittaa ulko-oven eteen taas peite ja kiinnittää eteiseen patteri.
Keittiön uunin lämmityksen aloitin maanantaina. Sen olisin tehnyt jo aiemmin, ellen olisi ollut viikonlopun matkoilla.