sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Sato lähes korjattu

Viimeksi kirjoitin, että kuivuus jatkuu. Niin se jatkui pitkälle syyskuuhun. Elokuun lopussa (27.8.) loppui vesi kaivosta ja vasta viime tiistaina sain/laitoin pumpun  toimimaan. Olisi ehkä jo onnistunut viikko sitten, mutta kun olin  viikonlopun poissa en vielä yrittänytkään.
Mutta nyt siis tulee (ruskeaa) vettä. Kun kaivossa ei ollut vettä, sitä oli sentään sadevesisaaveissa - sen verran aina silloin tällöin satoi. Sadevettä  käytin pesuun - se on kirkkaampaa kuin kaivoveteni. Ja keittiövesi kaupasta ja täytin kaupan päniköitä aina kun osuin hanan viereen. Ei siis isoja ongelmia.
Nyt on jo yksi pakkasyökin takana. Viimeiset perunat hain tänään. Maassa on vielä porkkanaa ja kuivuudesta paljon kärsineet pienet purjot. Kesäkurpitsaa olen saanut sen verran, ettei puutetta mutta ei myös ongelmia missä sen käyttäisi. Kaikki ovat menneet paistinpannulla. Papujakin sain lopulta muutamaksi syöntikerraksi.
Parsasalaatin varsia on odottamassa keitettynä, mahtavatko maistua. Niiden lehtiä käytin paljon salaattiin, täytyy ensi keväänä kylvää enemmän. Lehtikaalit kärsivät myös kuivuudesta ja nyt niiden kimppuun ovat käyneet jo peurat. Muutaman pussin sain pakkaseen.
Valkosipulipenkeistä toinen tuotti kohtalaisen sadon, toinen kärsi jostakin mätätaudista. Parhaat kynnet otin talteen ja säilöin etikkaliemeen - en ole vielä maistanut. Seuraavaa satoa varten ostin uudet siemenet, täytyy katsoa niille uudet paikat.
Porkkanoita todella on. Ensimmäinen kylvö ei oikein itänyt, kun en kastellut. Tein  uusingtakylvön ja kastelin, minkä seurauksena myös aikaisemmat siemenet itivät. Yritin parhaani mukaan harventaa, jotta kaikilla olisi tilaa kasvaa. Täytynee kohta korjata, paljon olen jo syönytkin. Punajuuria ei tule, muutamia varsia olen näpsinyt salaattiin.

Tyrnejä siis tuli riittäväsi itselle ja muille lahjoitettavaksi tai myytäväksi.Nyt pensaat ovat kuitenkin jo tyhjiä, sillä tyrnit ovat kelvanneet myös  linnuille. Samoin ne ovat syöneet omenia, niin että viimeiset sariolat piti ottaa pois, vaikka eivät tainneet vielä olla täysin kyspiä. Antonovkat ovat niin rupisia, että hiukan niistä olen paloja ottanut soseeseen ja kerran  paistokseen. Paljoa ei sosetta tullut, mutta sitä taitaa olla edellisuvuotistakin pakastimessa.  Hyvä, jos tulevat kaikki käytettyä.
Luumuja tuli nyt ensimmäistä kertaa, mutta vain toiseen puuhun, jonka arvelin olevan yleinen punaluumu. Söin ne heti sellaisenaan, ei tullut kovin paljoa.
Lisäys 25.10. Kun siivosin paperikasoja löysin ostotositteen luumuista: Kuntalan punaluumu ja Victoria. Osstettu kesäkuussa 2012.

Pihan kukkia yritin kastella, onneksi sadevettä  riitti. Kauniisti kasvoivat

Myös itse siemenestä kasvattamani samettikukat ehtivät elokuussa kukkaan ja ovat edelleen komeita. Ennen hallayötä nostin  ne terassin pöydälle ja hyvin näyttävät säilyneen. 
Viime viikolla siis ennen hallayötä kokosin lopulta keväällä ostamani uuden taimikasvatushyllyn ja sain sinne suojaa parhaan miljoonakellon ja verenpisaroita.
Olin keväällä ostavinani jättiläisverenpisaroita, mutta pieniä olivat. Talvettamastani jättiverenpisarasta sain pari uutta alkua ja toista yritän nyt taas talvettaa, sillä se viimetalvinen kaatui myrskyssä ja oksat katkeilivat.