perjantai 20. heinäkuuta 2018

Kuumaa, kuumaa

Toukokuun lopulla oli hellejakso, kesäkuussa hiukan viileämpää, mutta nyt taas viikon verran on ollut todellista hellettä, lämpötila parhaimmillaan/pahimmillaan 33 astetta.
Tänään on hiukan viileämpi aamu, lämmintä vain 22 astetta ja taivas pilvessä, pieni sadealuekin liikkeellä, mutta ei taida montaa pisaraa tulla, vaikka maa  on  rutikuiva ja kaipaa sadetta kipeästi.
 Toukokuussa 20 mm heti kuun alussa, Kesäkuussa on merkintöjeni mukaan satanut peräti 50 mm, mutta heinäkuussa ei vielä yhtään - tai yhtenä aamuna tuli pieni kuuro, josta ei jäänyt mitään sademittariin, mutta sadevesisaaviin tuli hiukan lisää.
 Luonto on kuivaa, olen yrittänyt pitää puutarhassa kesäkurpitsaa ja papujas hengissä, aiemmin kastelin muitakin. Ja pihassa kukat ovat saaneet vettä. Eilen illalla kun kävelin puutarhassa, näin että perunan ja porkkanankin varret olivat kumossa kuumuudessa. Vain porkkanat, jotka olvat  olleet harson alla, ovat hiukan kasvaneet (ja kaipaavat harvennusta.) Puutarhan hoito on jäänyt vähemmälle myös sen takia että aika (ja voimat) on menneet lastenlasten kanssa touhutessa. Nyt ei enää lastenhoitajaa tarvita ja he ovat olleet lomallakin, joten sikäli on aikaa. Mutta en uskalla kauheasti kastella,  sillä pelkään kaivoveden riittävyyttä.
  Hain eilen illalla marjoja puuron päälle. Hiukan löysin vielä mansikoita. Vanhat mansikat yrttipenkin päässä ovet olleet yllättävän satoisia. Saskatoonit ovat menneet lintujen suuhun. Vadelmapuska näytti kuivettuneelta, muutama marja tulossa. Mustaherukkapensaissa näkyi olevan syötävää, kunhan kunnolla kypsyisivät. Olen seurannut myös tien vieressä olevia luonnonvattuja, pieniä raakileita on, mutta eivät taida kunnollisiksi kasvaa, ellei vettä tule pian - eikä sitä ole luvassa.
   Salaatti on puutarhassa kasvanut liikaakin, parasta on nyt parsasalaatti. Mangoldia en ole saanut kasvamaan, en ole jaksanut kastella. Talvivalkosipulit saisi varmaan korjata, lehdet ovat ruskeita. Niitäkin kastelin hiukan alkukesällä.
 Perunoita olen jo ottanut syötäväksi, ovat pieniä, mutta tietysti maukkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ja kokemuksia