sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Nollan tienoilla

Edellinen postaus alkoi toteamalla, että talvi tuli tavallista aikaisemmin. No, se talvi taisi jäädä lyhyeksi. Lämpötila on enimmäkseen ollut nollan tietämillä ja lunta juuri sen verran, että maa on valkoinen.
Leuto ja lumeton sää on ollut minulle hyvä, koska taloon on tehty ulkoseinäremontti. Nyt on pihassa vain isot kasat jätepuuta ja ne olen luvannut ja aion itse hoitaa pois. Huomenna pitäisi tulla jätelava, jonne heittelen pois revityt vanhat laudat. Uudet ylijääneet laudankappaleet ole jo raahannut talteen. Niitä uskaltaa hiukan polttaa muun puun seassa, koska niissä on vain yksi kerros maalia. Ja mukana on maalaamatonta puuta, jota on käytetty koolaukseen.

Halusin hoitaa puut itse, koska aion reunustaa niillä kasvimaalle penkit kauniimmin ja paremmin kuin nyt. Ja jopa laittaa lautoja penkkien väliin käytäville muovin päälle.
Remonttia varten katkoin myös kaikki kasvit talon ympäriltä runsaan metrin leveydeltä. Ja ympärystä on tietysti sotekettu. Mutta uskon, että kasvu jatkuu. Mietin miten saisin talon päädyssä olevaa tuoksuvatukkoa hillittyä, jaksaisinko nyt leikata kaikki pois sitä myöten kun kasvaa. Leikkelin pensaikon jo kerrran kokonaan viime keväänä, mutta se kasvoi takaisin jo ennenkuin ehdin viedä leikatut kasvit pois. Kuluikin päivä tai pari kun siivosin alueen nyt ennen joulua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ja kokemuksia